Eagle-teräspankoissa on irrotettavat tolpat

Kerro yrityksestänne?

Teemme Metsä-Koskelassa puunkorjuuta ja raakapuun kuorma-autokuljetuksia jo toisessa sukupolvessa. Tällä hetkellä puunkuljetuspuolellamme on kaksi autoa ja viisi työntekijää. Aloitin hommat metsäkoneen kuljettajana, jonka jälkeen siirryin ajamaan puuta. Olen lapsesta saakka katsonut vierestä ja ollut mukana, kun isäni teki kuljetustyötä, joten olen tottunut toimimaan suurten kalustojen kanssa. Nyt meillä on jo kolmas sukupolvi tulossa toimintaan mukaan, kunhan vaan poikani saa ensin armeijan suoritettua kunnialla pois alta.

Miksi juuri Eagle-pankot?

Meillä on ollut teräksiset Alucarin Eagle-pankot käytössä nyt vajaan vuoden ajan, ja olen ollut niihin oikein tyytyväinen. Teräspankkojen hinta on hieman alumiinipankkoja edullisempi ja niiden hinta-laatusuhde on hyvä. Kaikista tärkeintä on kuitenkin, että saamme ladattua autoihin aina maksimimäärän puutavaraa ja hyödynnettyä 76 tonnin kokonaispainon, mikä onnistuu hyvin Eagle-pankoilla. Tämä on meille suuri etu. Lisäksi Eagle-pankot on helppo asentaa ja niitä voi säätää tarpeen mukaan.

Miksi tilaatte pankkonne Alucarilta?

Meillä on Alucarin kanssa yhteistä taivalta takana jo 20 vuotta. Aikaisemmin käytimme autoissamme ALU-pankkoja. Koska pankot ovat aina toimineet hyvin ja tiesimme muutenkin Alucarin olevan luotettava toimittaja, uskalsimme nyt kokeilla myös heidän teräspankkojaan. Lisäksi Alucarin ammattilaisten kanssa on helppo tehdä töitä. Eivät he turhaan ole Suomen suurin ja menestynein toimija tällä alalla – kyllä myös työnjälki ja teot puhuvat puolestaan.